Tänään kampanjoin Tapulikaupungissa.
Sää suosi meitä, taas. Aurinkokin näytti valoa, joten kampanjointi oli
onnistunut.
Puolueen kampanjalauantain teemana oli "Turvallinen ja arvokas vanhuus".
Vanhuksistakin olisi pidettävä huolta. Tänään tulin surulliseksi kun eräs iäkäs asukas kertoi että kiireelliseksi luokiteltuun sairaudestaan huolimatta jonotus oli kuukauden ja jos ei sairaus ole luokiteltu kiireelliseksi niin jonotusaika on nykyisin 3 kk. Kuukauden jonotusajalla olisi voinut käydä vaikka kuinka. Heitin kysymyksen "Kuka silloin olisi ottanut vastuun?" niin sain vastaukseksi suuriinpiirtein että "silloin hän ei olisi ollut enään yhteiskunnan rasitteena". Tämä on erittäin surullista kuultavaa ! Kuntalaisten terveyden kanssa ei saisi leikkiä ja hoitoon olisi päästävä mahdollisimman pian.
Keskustelua syntyi myös lapsiperheiden arjesta, varsinkin jos lapsella / lapsilla on sairauksia tai vammaisryhmiin kuuluvia niin miten vanhemmat joutuvat koville. Monet joutuvat miettimään arvomaailmaansa jopa niin radikaalisesti että voiko olla työssäkäyvä vanhempi vai onko lapsen/lapsien terveys tärkeämpi. Perheen ja lapsen mennessä etusijalle niin taloudellisesti perhe joutuu koville.
Omistusasunnon omistavat vanhemmat eivät saa kovin helposti taloudellista tukea vaikka se olisi tärkeää, eli jos haet taloudellista tukea niin jos ei suoraan sanota että "myy asuntosi ensin" niin ainakin annetaan näin ymmärtää. Mitä se asunnon myyminen auttaa, pankki ottaa ensin oman velkansa ja mihin lapsiperhe muuttaa yhtäkkiä ? Ja onko muuttaminen oikea ratkaisu ? Kysynpä vain. Ensinäkin lapsen iästä riippuen voi joutua vaihtamaan koulua, joka aiheuttaa lapselle ystävien menettämistä. Eikä vuokra-asunnotkaan ole halpoja. Lapsiperheen joutuessaan muuttamaan vuokra-asuntoon niin kasvaisiko vuokratukihakemukset Kelassa..... Tässä kohtaa pitäisi miettiä hieman enemmän kokonaisuutta eikä sitä että asuuko perhe omistus- vai vuokra-asuntoa. Harkinnanvaraista tukea voisi antaa lapsiperheille, jotta perheet pääsisivät vaikeimpien aikojen yli.
Puolueen kampanjalauantain teemana oli "Turvallinen ja arvokas vanhuus".
Vanhuksistakin olisi pidettävä huolta. Tänään tulin surulliseksi kun eräs iäkäs asukas kertoi että kiireelliseksi luokiteltuun sairaudestaan huolimatta jonotus oli kuukauden ja jos ei sairaus ole luokiteltu kiireelliseksi niin jonotusaika on nykyisin 3 kk. Kuukauden jonotusajalla olisi voinut käydä vaikka kuinka. Heitin kysymyksen "Kuka silloin olisi ottanut vastuun?" niin sain vastaukseksi suuriinpiirtein että "silloin hän ei olisi ollut enään yhteiskunnan rasitteena". Tämä on erittäin surullista kuultavaa ! Kuntalaisten terveyden kanssa ei saisi leikkiä ja hoitoon olisi päästävä mahdollisimman pian.
Keskustelua syntyi myös lapsiperheiden arjesta, varsinkin jos lapsella / lapsilla on sairauksia tai vammaisryhmiin kuuluvia niin miten vanhemmat joutuvat koville. Monet joutuvat miettimään arvomaailmaansa jopa niin radikaalisesti että voiko olla työssäkäyvä vanhempi vai onko lapsen/lapsien terveys tärkeämpi. Perheen ja lapsen mennessä etusijalle niin taloudellisesti perhe joutuu koville.
Omistusasunnon omistavat vanhemmat eivät saa kovin helposti taloudellista tukea vaikka se olisi tärkeää, eli jos haet taloudellista tukea niin jos ei suoraan sanota että "myy asuntosi ensin" niin ainakin annetaan näin ymmärtää. Mitä se asunnon myyminen auttaa, pankki ottaa ensin oman velkansa ja mihin lapsiperhe muuttaa yhtäkkiä ? Ja onko muuttaminen oikea ratkaisu ? Kysynpä vain. Ensinäkin lapsen iästä riippuen voi joutua vaihtamaan koulua, joka aiheuttaa lapselle ystävien menettämistä. Eikä vuokra-asunnotkaan ole halpoja. Lapsiperheen joutuessaan muuttamaan vuokra-asuntoon niin kasvaisiko vuokratukihakemukset Kelassa..... Tässä kohtaa pitäisi miettiä hieman enemmän kokonaisuutta eikä sitä että asuuko perhe omistus- vai vuokra-asuntoa. Harkinnanvaraista tukea voisi antaa lapsiperheille, jotta perheet pääsisivät vaikeimpien aikojen yli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti