lauantai 14. syyskuuta 2013

Lapsiperheiden avun ennaltaehkäisystä

Helsinki (onkohan näin muissakin kunnissa) ehdottaa ottamaan yhteyttä MLL:n lastenhoitoapuun, tekemään lastensuojeluilmoituksen tai jopa lapsen sijoittamista lastenkotiin. Kolmen lapsen äitinä tämä on melko sydäntä särkevää luettavaa. Toki ymmärrän että jostain ja monestakin asiasta on säästettävä, mutta heikompien ja puolustuskyvyttömien kuntalaisten puolta tulisi puolustaa. Monet vanhemmat ja perheet eivät jaksa itse taistella väsyneenä perhe-ja työelämän pyörittämisen keskellä. Silloin tarvitaan meitä vahvoja puolustajia. 

MLL lastenhoitoapu on hyvä vaihtoehto sitä en kiellä, mutta kun katsoin MLL sivuja niin neuvo on että perhe tilaa itse palvelun ja toimii hoitajan työnantajana vastaten työlainsäädönnöistä ja työnantajavelvoitteista. Perhe maksaa hoitajalle käteisenä 8,20 € / tunti ja minimipalkka on kahden tunnin palkka. Sunnuntaisin tuntikorvaus on tuplahinta. 
http://www.mll.fi/vanhempainnetti/lastenhoito/

Onko lapsenedunmukaista että lapsi / lapset otetaan omilta vanhemmiltaan lastenkoteihin ? Tai kun perhe tekee lastensuojeluilmoituksen itsestään kun ovat väsyneitä ja tarvitsisivat apua niin pelkäävät että lapsi saatetaan ottaa huostaan. Tämäkään ei ole lapsenedunmukaista suurimmassa osassa tapauksissa. Ymmärtääkseni kumpikaan vaihtoehto ei ole kovin halpoja vaihtoehtoja Helsingin kaupungille eikä millekään muillekin kunnille. 

Missä on ennaltaehkäisevä apu ja tuki ? Mielestäni lapsiperheitä pitäisi auttaa perhekohtaisesti heidän ollessaan väsyneitä eikä vasta sitten kun ovat ihan Burn Outissa tai kun pahin mahdollinen on tapahtunut eli perheen lapsi / lapset on tapettu + perään jopa toinen tai molemmat vanhemmat. Montako näitä ikäviä uutisia pitää sattua ennenkuin avuntarpeisiin herätään ? Monet vanhemmat saattavat tarvita tukea vanhemmuuteen, jossa on haastetta näinä päivinä kun lapset vaativat kaikenlaista, osa lapsista vetoaa "kaikilla muillakin on tuota ja sitä" ja työkiireiden vuoksi / jaksamisen rajoilla annetaan monesti periksi lapsen vaatimuksiin. Ei uskalleta sanoa EI.

Lapsiperheitä tulisi kuunnella. Alle kouluikäisten perheiden lähin auttaja ja avun tarpeen tunnistus tulisi olla sosiaali-ja terveysasemien neuvoloissa. Kouluikäisten perheiden lähin auttaja voisi olla koulussa oppilashuolto, mutta psykologit & kuraattorit & terveydenhoitajat joutuvat jakamaan työpäivänsä 2-3 koulun kesken niin heillä ei ole aikaa kuin muutamia minuutteja / oppilas ja perhe, toisen asteen oppilaitoksissa aikaa on vielä vähemmän. Avuntarve ja ongelmat olisi hyvä tunnistaa viimeistään peruskoulun aikaan eikä vasta toisen asteen koulutuksessa. Mitä aiemmin avuntarve huomataan sen halvempi kustannus on kuten nyt on huomattu 90-luvun laman jälkeen kun lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet, kulut ovat sen mukaiset. 

Lisäksi terveydenhoitajia / kuraattoreita / psykologia
 saatetaan vaihtaa jopa kesken lukuvuoden. Mutta onko niin että perheet eivät uskalla kertoa neuvoloissa / koulussa oppilashuollon väelle väsymyksistään ja avun tarpeistaan peläten lastensuojeluilmoitusta ja huostaanottoa ? 

Vanhempien on käytävä nykyisin töissä, jotta saa maksettua asunnon vuokrat / asuntolainat + vastikkeet, ruokaan on riitettävä rahaa ja muihin lapsiperheen pakollisiin menoihin. Ne joilla ei ole töitä niin toivottavasti saavat mm. asumistukea ja muita tukia, jotta voivat elää hyvää perhe-elämää. 

Myös vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten vanhemmille vastaavat ehdotukset ovat kuulemma tuttuja. Lastensuojeluilmoituksen tekoa suositellaan vammaisperheille keinona saada apua lapsen vammaisuuden ja sairaudesta johtuvaan lisääntyneeseen hoitoavun tarpeeseen. 

Erinäiset palvelut ja edut eivät ole suinkaan tuplaetu vammaislapsi ja -nuoren perheissä. Monella vammaisilla voi olla monivammaisuutta tai synnynnäinen vamma aiheuttaa lisäsairauksia, jotka vaativat enemmän hoitoa. Tiedän ympäriltäni 20 vuoden ajalta että monen vammaisperheiden toinen vanhempi, yleensä äiti, ovat jääneet kotiin hoitamaan vammaista lastaan. Ei ole helppoa yhdistää työ-ja perhe-elämää kun vammaisten lasten sekä nuorten kanssa käydään useammin lääkäreissä, terapeuteilla ja muissa yhteistyötahojen kanssa neuvotteluissa jne. Vaihtoehtoina äidit tekevät osa-aikatyötä. 
Se miksi äiti on jäänyt kotiin tai tekevät osa-aikatyötä on se että miesten palkat ovat isompia ja jos isä jäisi kotiin hoitamaan lapsia niin taloudellisesti se olisi perheen "kuolema" eli eivät pärjäisi senkään vertaa kuin että äiti jää hoitamaan vammaista lasta + siinä samalla perheen muita lapsia. Kouluaikoina vammaisen lapsen aamuhoidot eivät järjesty kovin helposti, taksifirmat tekevät koulukyytitaksikuljetusajat niin ettei oppilas istu 1 H pitempään / menosuunta yms. 

Me vammaisten lasten ja nuorten vanhemmat emme kaipaa tuplaetuja emmekä käytä etuja tarpeettomina. Osa palveluista sekä tuista tulevat tarpeeseen tai ovat vammais-, kehitysvamma- ja omaishoitolain mukaisia. Vammaislasten ja -nuorten perheille pitäisi vammaispalvelut saada yhdestä paikasta eikä niin että osa haetaan erityissosiaalityöntekijältä, toinen joltain toiselta kuten omaishoitajatuki ja kolmas jostain kolmannesta paikasta. Lisäksi Kela myöntää joitain tukia. Kehitysvammapoliklinikan lääkäreiden vastaanotot voisi sijoittaa alueellisesti keskittäen lähisosiaali-ja terveysasemille eikä vain kuten nyt Helsingissä on pelkästään Sofianlehdossa. Siellä lääkärillä ei ole laboratoriopalveluja eikä mitään muutakaan, siellä keskustellaan isomman tiimin kanssa vammaisen lapsen asioista. Samaisen voisi tehdä alueellisissa sosiaali-ja terveysasemilla. MM. Koillisessa-Helsingissä kehitysvammapoliklinikan tiimin muiden jäsenten työhuoneet ovat Malmilla saman katon alla ja lääkärin vastaanottohuone Sofianlehdossa Käpylässä. Malmin terveysasema voisi soveltua hyvin Koillisen-Helsingin vammaislasten ja -nuorten lääkäripalvelujen tarjontaan. Muilta alueilta varmasti löytyy myös vastaavanlainen "pääterveysasema". Sofianlehdosta vapautuisi lääkäripalvelujen huoneet mm. työtoimintaan tai tukiasuntotarpeisiin.



sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Helsingin säästökuuri vie vammaisten matkakortit‏

HS:n 8.9.2013 lehden otsikon alla: "Vammaisneuvoston jäsenet tyrmistyivät, koska heitä ei kuultu ennen päätöstä". Tyrmistyin minäkin Helsingin vammaisneuvoston puoluejäsenenä tätä lukiessani
http://www.hs.fi/kaupunki/a1378530521723?jako=c5195242c76eee041e4be76b3e88c252&ref=fb-share


Nyt olen hyvin hyvin äimänä ja oikeastaan vihainen tälläisestä päätöksestä ! Ensinäkin vammaislain mukaan taksimatkojen kuukausimäärä on minimissään 18 matkaa / kk eli 9 matkaa edestakaisin. Helsingissä ei noudateta edes tätä lakia vaan minmistä on otettu maximi, silti kaikki eivät saa tuota 18 matkaa / kk. Säästöä.....tästä voi seurata taksimatkojen lisääntyminen, eikä se tuo säästöjä. Vaikea vammaiset ja muutkin vammaisryhmät ei saa välttämättä avustajia, jotka avustaisivat vammaisia ulos hoitamaan asioitaan, kulttuurin pariin yms. ja  nyt heiltä viedään tämäkin tukipalvelu etteivät pääse kulkemaan julkisilla välineillä ja olemaan itsenäisiä.

 

Muutenkin vammaisten vanhemmat ovat kovilla kun taistelevat vammais- ja kehitysvammalain mukaisista palveluista ja tuista.

Onko tosiaan sote-lautakunta ja kaupunginhallitus sitä mieltä että pois silmistä, pois mielestä ???
Samaisesta asiasta vammaisneuvosto oli antanut tammikuussa 2012 4-sivuisen lausunnon. Tämä asia kaivettiin pöytälaatikoista 2013 ilman että vammaisasiamieskään tiesi. Ilmeisesti koitetaan kepillä jäätä että mitä tekee uudet kaupunginhallituksen päättäjät.

Helsingin vammaisneuvostolla oli keväällä 2013 kokoukset 26.3.2013, 7.5.2013 ja 11.6.2013. Kesäkuun kokouksen esityslistaan pyysin tämän asian käsiteltäväksi kuultuani puskaradiosta. 

Hyvän hallinnontavan mukaan lautakuntien olisi kuultava vammaisneuvostoa ennen päätöksiä. Näin ei ole toimittu ! Itseasiassa vammaisneuvoston kesäkuun kokouksessa annoimme melko suorasanaisen lausunnon vammaisjohtajalle ja silti käy näin. Olen pettynyt !!!