perjantai 24. tammikuuta 2014

Vuosi 2014

Vuosi 2014 on alkanut vauhdikkaasti eikä varmastikaan vauhti hiljene kun toukokuussa on EU-vaalit, jonka jälkeen alkaa valmistautuminen vuoden 2015 Eduskuntavaaleihin. Seuraavat kolme vuotta on vaalivuosia.

Mutta kaiken tämän keskellä on saanut lukea ikäviäkin uutisia. Mm. Terhokodista ja vammaisten HSL matkakortin poistamisesta. 
Molemmista on pistetty adressit jo näköjään pystyyn

Terhokoti on 17-paikkainen saattohoitokoti, joka sijaitsee Helsingin Lassilassa. Lisää voi lukea http://www.terho.fi/essitely .
 
Vammaisten matkakortin poistaminen kuohuttaa vammaisten keskuudessa. Ja miksikö ? Siksi koska nyt heiltä rajoitetaan itsenäisen kulkemisen mahdollisuus yksin tai perheensä kanssa vammaispalvelulain mukaisten taksimatkojen lisäksi sekä oppia käyttämään julkista liikennettä. Niitä on myönnettävä vapaa-ajan matkoihin VÄHINTÄÄN 18 matkaa / kk eikä siihen lukuun sisälly työ-tai opiskelumatkoja.
 
Päivä- ja työtoimintakeskuksissa (ovat soten alaisuudessa toimivia toimipisteitä) tehtäneen retkiä julkisillakin, ja matkakortti on ollut enemmän kuin hyvä asia eli toimintakeskuksistakin on päästy kulkemaan toimintakeskuksen ulkopuolelle tutustumaan rakkaaseen kaupunkiimme. Nyt kun vammaisilta viedään matkakortit niin monella vammaisella ei välttämättä ole varaa ostaa matkakorttia taksimatkojen lisäksi niin miten käy toimintakeskuksien retkien vai siirtyvätkö toimintakeskukset käyttämään taksimatkoja ?
 
18 matkaa riittää 9 edestakaiseen matkaan eli n. 2 vapaa-ajanmenoihin / viikko. Kuvitelkaa itsenne vammaisen elämään ja ettette pääsisi menemään vapaa-ajan menoihin kuin kaksi kertaa viikossa. Tämä tarkoittanee sitä että mikäli vammainen on aktiivinen liikkuva kuntalainen niin hän tulee tarvitsemaan enemmän kuin tuon VÄHINTÄÄN 18 matkaa / kuussa.
 
Helsinki ja Espoo ovat olleet tämän palvelun myöntäjinä myötämielisiä. En ymmärrä että nyt on vedottu jopa siihen kun muut kunnat eivät myönnä. Miksi Helsinki ei voisi palvella vammaisiaan ja olla esimerkkinä. Taloudellisia syitä ei voi olla etenkin kun kaupunginvaltuuston lisäsi euroja sote-lautakunnalle, ymmärsin ettei tätä matkakortin poistamista olisi tarvinnut tehdä ainakaan taloudellisin syin. Voin olla ymmärtänyt väärinkin.
 
Asia on "siirretty" HSL:lle, jolla on parhaillaan menossa isot uudistussuunnitelmat koskien matkavyöhykkeitä ja lippuja, jotka olisivat valmiita toivon mukaan vuonna 2017. Parannuksiakin tulee alennuslippujen suhteen, mutta vammaisille ei ole suunniteltu tässä vaiheessa vielä matkakorttia koko HSL alueelle. Vaikeus on se kun monet lähikunnat eivät ole asiaa ilmeisesti käsitelleet. Lähikunnat voisivat ottaa asian käsittelyyn sote-lautakunnissa ja kunnan vammaisneuvostoissa. HSL ilmeisesti tutkii nyt asiaa, mutta ennen kokonaan uudistuvaa järjestelmää ei ymmärtääkseni HSL:n kautta tule uusia alennuslippuja.
 
Vammaisella saattaa olla säännöllisiä viikoittaisia mm. liikuntaharrastuksia ja kulttuurimenoja (kirjastossa käynti tms.). Esim. vammaispalvelun kautta voi vammaisella olla keharikaveri (en muista varsinaista nimeä, mutta muistuttaa kulttuurikaveria), jonka kanssa vammainen menee viikoittain uimaan / kulttuurikäynneille / muihin vapaa-ajan menoihin ja tässä on HSL matkakortti ollut oiva palvelu, jonka kautta vammainen on tutustunut julkiseen liikenteeseen. Nytkö vammainen ja keharikaveri joutuvat tilaamaan AJOISSA matkapalvelutaksin, jotta voivat mennä uimaan / kirjastoon / muihin menoihin ?? Matkapalvelutaksi pitää tilata ajoissa tarkkoine haku- ja paluuaikoineen +paikkoineen. Eli nyt rajoitetaan liikkumisvapautta tämänkin osalta.
 
Kaupunki maksaa loput matkapalvelutaksimatkalustannuksista, joten kustannukset tämän osalta tullee todennäköisesti nousemaan. Toivottavasti Helsingin kaupungin vammaispalvelut ovat varautuneet tähän kustannuksen nousuun.
 
Todellisuus on tämä; vammainen maksaa vammaispalvelun mukaisista taksimatkoistaan omavastuun, joka on vammaisilta aikuisilta n. 40 € / kk ja sen päälle jos vapaa-ajan menoja olisi yli Helsingin kuntarajan niin pitäisi ostaa seutulippu, joka on 95,80 € ellei vammainen, joka on työkyvyttömyyseläkkeellä saa eläkeläishinnalla. HSL sivuilla oli tälläinen teksti
"" Henkilökohtaista matkakorttia käyttävät eläkeläiset voivat tietyin edellytyksin matkustaa alennushintaan. 
Alennuksen voi saada matkakortin kausi- ja arvolipuista. Alennusoikeus talletetaan matkakorttiin palvelupisteessä.
Eläkeläisen on asuttava vakituisesti HSL-alueella: Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa, Kirkkonummella, Keravalla tai Sipoossa.
Alennukseen ovat oikeutettuja:
  • Kelan maksamaa kansaneläkettä saavat henkilöt, jotka eivät saa takuueläkettä. Alennuksen suuruus on 25 %.
  • Kelan maksamaa täyttä tai osittaista takuueläkettä saavat henkilöt. Alennuksen suuruus on 50 %. ""

Tämän lisäksi matkakortin omistaneet vammaiset ovat voineet liikkua tasavertaisena perheensä kanssa julkisilla, varsinkin jos perheellä ei ole autoa. Aikuinen vammainen kustantaa itse omat menonsa asuu hän syystä / toisesta vanhempiensa luona tai tukiasunnossa. Pienestä n.750 euron eläkkeestään vammainen kustantaa asumis-, ruoka-, toimintakeskuksen ateriamaksut (ovat noin 100-150 € / kk) yms. tarpeelliset menonsa.

SUMMASUMMARUM niin vammainen maksaa tasa-arvoisesta liikkumisvapaudestaan tuplahinnan, taksimatkojen omavastuuosuus + matkakortin. Hyvin usein vammainen on eläkkeellä, koska työllistyminenkin on HANKALAA. Tämäkin on asennekysymys ! Vammaisia pidetään mieluimmin päivä- tai työtoimintakeskuksissa vaikka heillä olisi motivaatiota olla töissä ja he soveltuisivat moniin aloihin töihin. Työllistämisen kautta vammaisiltakin saisi veroeuroja.

Vammaisten työllistämiseen saa monenmoisia tukia. MIKSI siis Helsingin kaupunki ei hae näitä tukia ja palkkaa vammaisia osa-aikatyöhön ?? Vammaisneuvostossa otimme työllistämisasian esille niin virkamies totesi ettei kaupunki työllistä vammaisia vaan kaupunki pyrkii etsimään yksityiseltä puolelta vammaisille töitä. Olen edelleen TYRMISTYNYT tästä asenteesta 2010 -luvulla.

Mukavaa viikonloppua !