sunnuntai 16. syyskuuta 2012
lauantai 15. syyskuuta 2012
Lauantaina 15.9.12 vietin iltapäiväni Kontulassa
Lauantai puolen päivän jälkeen valmistauduimme lähtemään kahden lapseni jalkapallopeleihin Kontulaan. Onneksi ei satanut ja aurinko lämmitti pilvien väistyttyä. Ensin pelasi kuopukseni joukkueineen ja perään esikoiseni erityisjalkapallojoukkueesta erkka SM-tason pelaajat. Esikoiseni oli kannustamassa kentän laidalla joukkuettaan. Painostus oli hyvä ja pojat jaksoivat pelata vaikka ei ollut vaihtopelaajia. Molemmissa sarjoissa Kontu vei tällä kertaa voiton. Pelit olivat Ystävyysotteluita, jotka liittyivät FC KonTun järjestämään Kontula päivään.
Katselin Kontulan liikuntapuiston aluetta taas ihaillen. Alueella on nurmi-, tekonurmi- ja tenniskenttä. Kentän laidalla on alue, jossa on kuntolaitteet ja kaksi erilaista lasten leikkialuetta. Alue on suunniteltu erittäin hyvin ja huomasin ettei se ole kokonaan valmis. Nimittäin Rintinpolulta tultaessa alueella on vielä rakenteilla ilmeisesti puistoalue oleskelua varten.
Mietin Puistolan liikuntapuistoa, jossa on aidatut nurmi- ja tenniskenttä. Tenniskentän vieressä on hiekkapohjainen lentopallokenttä sekä iso hiekkakenttä, joka jäädytetään talvisin luistinkentäksi. Liikuntapuistolan laidalla on Puistolan peruskoulu ja sen edessä on pieni lasten leikkialue yhdellä kiipeilytelineellä varustettuna. Lähettyvillä on myös erittäin pehmeä isohiekkainen alua potkuseinällä, muuten hyvä, mutta kengät uppoavat ja nappikset/kengät ovat täynnä hiekkaa.
Toivoisin ja haluaisin vaikuttaa Puistolan liikuntapuiston kehittämiseen niin että sielläkin olisi kuntolaitteet ja lasten leikkipaikka turvallisesti niin ettei leikkivät lapset joutuisi mopoilevien ja autoilevien "jalkoihin".
Kuntolaitteet lisäisivät varmasti Pusitolan liikuntapuistomme käyttöä. Esikoisenikin viihtyi Kontulassa kuntolaitteissa ja mikä olis paras erityislapselle kuin päästä lähiliikuntapuistoon liikkumaan mielekkäästi.
Toinen alue mikä tulisi kehittää on Suuntimotien puisto Suuntimotien varrella.
Haluaisin vaikuttaa alueemme yhteisiin alueisiin.

![]() |
| PuiU erkkajoukkueen jojon tehtäviä hoitamassa |

| Esikoiseni viihtyi kuntolaitteissa |
Perjantai 14.9.2012 päiväni
Työ-ja kouluaamuna normaali aamurutiinit, johon kuului että huolehdin lasten aamiaisesta + pakkaavat koulukassinsa. Tämän jälkeen matkasin jo kello seitsemän jälkeen bussipysäkkiä ja Puistolan asemalle vaaliesitejakeluun. Olimme Puistolan ehdokkaiden kanssa suunnitelleet tämän keikan. Paikalla oli kaksi muutakin Puistolan kolleegaehdokasta.
Ennenkuin pääsin bussipysäkille huomasin taas sen minkä monet kerrat olen jo huomannut. Kaikki kolme bussia meni peräkkäin kohti Helsinkiä/Malmia/Jakomäen suuntaan. Näin tapahtuu myös Puistolan asemalle päin mentäessä, jonka jälkeen saa odottaa jopa 20 minuuttia ennenkuin taas tulee busseja.
Varhain aamulla on hyvä myös katsoa ympärilleen Tapulikaupungin puolella. Mietin Postin entistä palvelukonttoria, jonne on haettu vuokralupaa ravintolalle terasseineen. Ilmeisesti jo Tapulikaupungissa oleva ravintola haluaisi muuttaa Postin entisiin tiloihin. Oli miten oli niin Tapulikaupungissa on pienellä alueella jo nyt 6 ravintolaa, joista 2 on pizzerioita. Terassi sijoittuisi kesällä hyvin vilkasliikenteiseen kulkuväylään, josta kuljetaan lähikauppaan, terveysasemalle sekä junalle, myös Puistolan vanhusten palvelutalolta kulkee iäkkäitä vanhuksia. Maatullinaukiolla on hyvin usein torimyyjiä, joten tämä suora kulkuyhteys on erittäin tärkeä eikä sitä saisi tukkia ravintolan terassilla. Maatullinaukion viereisen asuintalon kivijalassa on jo yksi ravintola terasseineen. Postin entisestä konttorista katsottuna nurkan takana on myös ravintola terasseineen, joka sijaitsee kirjastoon johtavan oven vieressä. Kirjaston vieressä on Nuorisoasiainkeskuksen tilat, jossa käy Tapulikaupungin nuoriso. Tunnin jaettuani vaaliesitteitäni menin töihin.

Työpäiväni päättyi kello 16.00, josta suoraan kyytiin ja kohti kuopuksen jalkapallopiiripeliin. Tällä kertaa peli pelattiin Johanneksen kentällä vierasjoukkueena. Pääsin nuoruuden maisemiin. Johanneksen kentän vieressä on Helsingin Normaalilyseo=Norssi, jossa kävin yläasteen. Muistan ikuisesti kotitalousluokan liitutaulun yläpuolella olevan kirjoituksen " hyvin suunniteltu on puoliksi tehty". Tätä on ollut hyvä muistella elämän varrella.
Yläasteen aikana mielestäni kunnioitettiin opettajia ja muita koulun henkilökuntaa sekä rehtorille ei ryppyilty. Luokanvalvojaa "pelättiin" ja hänen tulonsa kuului koulun käytävillä. Hänellä oli korkokengät ja jokaisen askeleen kuuli kun korko kopisi äänekkäästi. Vilkkaat pojatkin hiljenivät kuultuaan kopisevien askeleiden lähestymistä. Johanneksen kentällä pidettiin liikuntatunnit, jossa pelattiin mm. pesä-ja jalkapalloa sekä talvisin luistelimme ja kentän laidalla olevat kopit, joiden seinille oli kaiverrettu vuosien mittaan vaikka mitä. Kentän vieressä kalliolla takanani kohosi Johanneksen kirkko.
Istuimme kivipenkeillä seuraamassa kuopuksen joukkueen jalkapallopeliä. Siinä samalla oli hyvä muistella nuoruutta, muistelin jopa niin että tippa tuli linssiin. Voi sitä nuoruutta (syvä huokaus) !
Kotiin päästyämme oli hyvä rentoutua ja viettää aikaa perheen kanssa.

| Takanani Puistolan entinen Postin konttori |

| Tapulikaupungin Maatullinaukiolta |
| Tapulikaupungin Maatullinaukio |

| Seison Helsingin Normaalilyseo= Norssi edessä |
| Johanneksen kenttä |
![]() |
| Johanneksen kentän kivipenkeillä seuraamassa kuopuksen futispeliä |
| Norssi, yläasteen kävin tässä koulussa |
![]() |
| Johanneksen kirkko |
tiistai 4. syyskuuta 2012
Vapaa-aikani
Olen töissä koulussa koulunkäyntiavustajana. Työ on mielenkiintoinen ja opin tässäkin iässä uutta. Koulumaailma on minulle tuttu kolmen lapseni kautta.
Esikoinen on jo suorittanut pidennetyn oppivelvollisuutensa ja opiskelee nyt aikuis-ja oppimiskeskuksessa viimeistä vuotta. Keskimmäinen käy viimeistä lukiovuotta sekä kuopus aloitti 4. luokan.
Olen "istunut" esikoisen ala-asteen koulussa johtokunnassa, jonne rehtori pyysi minut henkilökohtaisesti ns. erityislasten puolesta puhujaksi tai miten sen nyt ilmaisisi. Oli mielenkiintoista nähdä ja kokea toinenkin puoli koulun toiminnasta.
Keskimmäinen lapseni aloitti jalkapalloharrastuksen syksyllä 2001. Vapaaehtoisena ilmoittauduin joukkueeseen huoltajaksi ja myöhemmin toimin varustevastaavana. Ahkeraan kävin lapseni harjoituksissa kannustamassa koko joukkuetta. Pelaajat sekä vanhemmat tulivat tutuiksi, jopa niin että kesällä 2002 syntynyt kuopus oli jo 1 kk ikäisenä mukanani kentän laidalla rattaissa istuen . Toimin edelleen keskimmäisen lapseni jalkapallojoukkueessa, tällä kertaa joukkuejohtajana. Joukkue pelaa Palloliiton B-tyttöjen Ykkösdivisioonissa ja hyvin ovat menestyneet, sarjapaikka on säilymässä vuodelle 2013.
Alkuperäisiä pelaajiakin on edelleen ringissä unohtamatta jo monta vuotta pelanneita pelaajia. Vietimme lokakuussa 2011 10 vuotistaivaltamme biljardin oppitunnilla Flamingossa sekä yksityistilaisuutena pidimme mahtavat juhlat, jonne kutsuimme myös entisiä pelaajia ja toimihenkilöitä juhlimaan.
Vuoden 2003 alussa esikoiseni kiinnostui myös jalkapallosta, joten otin urheiluseuramme johtokunnassa (jossa istuin jäsenenä) esille erityisjalkapallojoukkueen perustamisen. Seura näytti vihreää valoa.
Toukokuussa 2003 erityisjalkapallojoukkue saatiin toimintaan ja sain luottamuksen toimia joukkuejohtajana, sillä tiellä ollaan edelleen vielä 9 vuoden jälkeen.
Alussa oli mukana vain tyttöjä. Tytöt keksivät itse joukkueen nimeksi Energiset Tytöt.. Vuonna 2004 mukaan liittyi myös pojat ja heidän joukkueen nimeksi tuli Haukka Pojat. Vuosi 2003 oli Euroopan Unionin vammaisten teemavuosi ja vuosi 2004 oli EU:n liikuntakasvatuksen teemavuosi (EYES).
Joukkueeseen on liittynyt vuosien aikana eri-ikäisiä ja eri diagnoosilla olevia pelaajia. Tällä hetkellä pelaajien ikärakenne on noin 10 v- 41 v. Joukkue on hioitunut yhteen niin hyvin että olemme päässeet pelaamaan joka vuosi moniin turnauksiin, jopa kahdella joukkueella. Kesällä 2012 osa joukkueen pelaajista osallistui erityisjalkapallojoukkueiden SM-sarjaan. Pelaajat odottavat innolla turnauksia, joita on onneksi vuosittain useita.
Sitkeällä valmennuksella ja vapaaehtoistyöllä olemme saaneet joukkueen Me Hengen luotua hyväksi. Tässä huomataan että myös erityislapset ja -nuoret oppivat myös pelaamaan jalkapalloa.
Kuopus harrastaa myös jalkapalloa. Hän aloitti harrastuksen 6 vuotiaana kuten keskimmäinen lapseni eli on nyt harrastanut kohta 4 vuotta jalkapalloa. Kannustan häntä äitinä kentänlaidalla ja käyn seuraamassa piiri-sekä turnauspelejä. Autan miestäni taustalla hänen toimiessaan kuopuksemme joukkueessa joukkuejohtajana. Olen siis aktiivisena mukana kuopuksen joukkueessa, tällä kertaa äitinä ja saan vain nauttia ilman velvollisuuksia kuopuksen joukkueen peleistä. Olen saanut tutustua kuopuksenkin joukkueen vanhempiin.
Siinähän ne viikot menee kun vapaa-ajalla kannustamme lapsiamme hyvän harrastuksen parissa. Ei ainakaan voi sanoa etteivätkö meidän perheen lapset liikkuisi tai syrjäytyisi. Välillä kotona meillä on "vieraita" lapsia kun kuopuksella käy ahkeraan ystäviä.
Oma vapaa-aikani on kahtena päivänä viikossa kun pääsen jo alkuiltapäivästä töistä. Kunhan tässä syyskuun alkupäivinä olen saanut hoidettua virka-asiat kuntoon niin aloitan iltapäivisin kuntosalilla käynnin. Ehdin hyvin Malmille tunniksi kuntosalille ennenkuin koti ja ruoanlaitto kutsuu. Organisointitaitoja vaatii kun sovittelemme perheemme harrastuksia + koulujen vanhempainiltoja yms. Ilman perhekalenteria organisointi ei onnistuisi. Yleensä organisointi onnistuu, mutta toki tulee tilanteita kun organisoinnista huolimatta aikataulutus epäonnistuu, mutta niistä on selvitty :)
Lisäksi perheemme käy aina vapaina viikonloppuina mökillä, jossa saa tyhjennettyä kaupunkielämän pois mielestään. Saamme nauttia luonnosta, kalastuksesta ja mökkitouhuista. Kesällä vietämme kesälomat koko perheen voimin 3-4 viikkoa. Mökillä kerääntyy voimia arkiseen touhuihin.

| Jalkapallokentällä joukkuejohtajana seuraamssa esikoiseni joukkueen harjoituksia |

| Mökillämme on useita eläimiä lemmikkeinämme, mm. sisiliskoja. |
maanantai 3. syyskuuta 2012
Tule tukijoukkooni ja/tai tue kampanjaani
Perhe- ja työelämän yhteensovittamista on helpotettava.
Erityislapsiperheiden tukia ja palveluita on kehitettävä.
Ruuhkavuosina lapsiperheillä oltava työaikajoustoja.
Lähiliikuntapaikkoja on oltava riittävästi ja tasaisesti ympäri Helsinkiä.
Jokaisella lapsella ja aikuisella on oltava mahdollisuus harrastaa liikuntaa.
Liikuntamaksut kohtuullisiksi.
Nuorille ja nuorille vammaisille työ- ja opiskelupaikkoja.
Nuorten ja nuorten vammaisten työllistämistä parannettava ja tuettava.
Luotava erilaisia opiskeluvaihtoehtoja.
Laadukkaat kunnalliset palvelut on turvattava.
Päivähoidon, koulun ja iltapäiväkerhon on oltava laadukasta eikä resursseista saa
säästää. Nuorisotiloja lisättävä ja toimintaa tuettava, myös vammaisille.
Terveyspalvelut on pidettävä laadukkaana. Vanhuksille turvallinen vanhuus.
Oikeudenmukaisuuden puolesta
Olen 42-vuotias uusioperheen äiti ja omaishoitaja.
Perheeseeni kuuluu aviomies ja kolme lasta.
Esikoiseni on erityislapsi. Työskentelen
koulunkäyntiavustajana.
Jalkapallo on osa perhettämme. Kaikki lapseni
pelaavat jalkapalloa Puistolan Urhelijoissa.
Olen toiminut aktiivisesti Puistolan Urheilijoissa
jalkapallojoukkueissa toimihenkilönä,
johtokunnan jäsenenä ja nais- ja tyttöjalkapallojaoston
jäsenenä ja pjnä. Olin perustamassa
seuramme erityisjalkapallojoukkueita
Asioihin vaikuttamalla voi saada muutosta aikaan.
Toimin Puistolan Sos.dem Työväenyhdistyksen
puheenjohtajana ja haluan rakentaa meille kaikille parempaa Helsinkiä.
![]() |
| Arzu lapsena |
Voit tukea kampanjaani:
Tulemalla mukaan tukijoukkooni rakentamaan yhdessä
meille kaikille parempaa Helsinkiä.
Lahjoittamalla kampanjatililleni vaali-ilmoittelua varten:
FI4516533500004900
Pienikin lahjoitus on suuri apu!
Ota yhteyttä:
puh. 0400 607 932
sähköposti: arzucaydam1@hotmail.com
![]() |

![]() |
| Kuva on Turkista isovanhempieni pihasta |
Vaalikampanjani on alkanut Jakomäestä
Lauantaina 25.8.12 olin mukana Jakomäki toripäivillä. Päivä oli viileä kun lähdin Jakomäkeen. Puistolan Demarit johtokunnan jäsenet ja ehdokkaat pystytimme Stadin Demarit teltan, jonka jälkeen kävi kova kuhina ja keskustelua syntyi Jakomäen, Suurmetsän ja Alppikylän asukkaiden kanssa. Lapset saivat ilmapalloja. Pikkuhiljaa sää lämpeni ja jouduin riisumaan takin pois. Torin esiintymislavalla esiintyi erilaisia artisteja ja jopa taikurikin oli ehtinyt paikalle. Paikalla oli tukijoukoistani kaksi henkilöä, kolmas tukihenkilöni toi uunituoreet esitteeni. Kiitos heille Jakomäki päivästä. Tunnelma oli kaiken puolin MHATAVA !
Kuuntelin alueen asukkaita, joilla kaikilla oli omia elämänkokemuksia kerrottavana. Suurmetsän puolella on lopettanut pieni ruokakauppa, joka toimi yksityisyrittäjän pitämänä. Nyt Suurmetsän asukkaat käyvät Jakomäen puolella ainoassa ruokakaupassa, josta kerrottiin että kun ei ole kilpailijaa niin hinnat ovat korkeita. Alppikylä on rakenteilla, jossa asuu jo nyt asukkaita ja lopullinen asukasmäärä Alppikylässä tulee olemaan lähes 2000 asukasta.
Kuulin että postiasiamiestäkään ei ole enään Jakomäessä vaan asukkaat käyvät noutamassa pikkupaketit Jakomäen R-kioskilta ja isommat paketit Malmilta asti. Julkisilla toki pääsee Malmille linja-auto numerolla 77A, mutta alueella asuu paljon lapsiperheitä ja maahanmuuttajataustaisia perheitä sekä iäkkäitä vanhuksia niin voin vain kuvitella kun autottomat asukkaat joutuvat kantamaan isommat postipaketit Malmilta asti julkisissa kulkuvälineissä. Lisäksi laboratorion puuttumisesta kuulin monelta, lähin laboratorio on Puistolan terveyasemalla, jossa käyvät myösTapulikaupungin ja Puistola-Heikinlaakson asukkaat. Aamuiset jonot lienevät pitkiä.
Iäkkäiden asukkaiden kanssa vaihdoin kuulumisia ja kuulin uskomattomia tarinoita. Nostan heille hattua kun jaksavat ilman pientäkään nurinaa tyytyä ainoisiin palveluihin mitä Jakomäestä on / saa, monet kun eivät pääse kulkemaan yksin ja jos ei ole tukihenkilöä niin jäävät palvelujen ulkopuolelle. Jakomäessä toimii vanhusten palvelutalo ihan Jakomäen terveysaseman vieressä, joten laboratorion palauttaminen olisi varmasti paikallaan Jakomäen terveysasemalle.
Nuorisotilat puuttuvat, tai oikeastaan ovat jääneet vesivahingon jalkoihin eikä ole vieläkään osoitettu uutta paikkaa missä Nuorisoasiankeskus voisi pitää nuorisotaloa. Nuoret viettävät aikaansa koulujen pihoilla, ostoskeskuksen lähettyvillä jne.
Jakomäessä toimii Jakomäen peruskoulu kahdessa rakennuksessa. Toisessa toimii ala-aste ja toisessa yläaste. Mihin nykyiset ja tulevat esikoululaiset sekä Alppikylään muuttavat lapset sijoitetaan tulevaisuudessa opintielle....
Alppikylän puolelle valmistuu vuoteen 2014-2015 mennessä kerros-ja pientaloja, joten alueella tulee asumaan lapsiperheitäkin. Kuulin että päiväkotia ei tule ennenkuin alueella on tietty määrä lapsia. Palvelut laahaavat siis perässä. Jo nyt on Puistolan lähialueella päiväkodit aivan täynnä eikä töihin palaavat vanhemmatkaan saa välttämättä lapsilleen päiväkotipaikkaa ellei oteta ylitäyttöpaikalle.
Summa summarum. Suurmetsä, Jakomäki ja Alppikylän kunnalliset sekä muutkin palvelut on turvattava ja kehitettävä. Olen huolissani Jakomäen lähialueen tulevaisuudesta mikäli näitä asioita ei saada kuntoon ja hyvinkin pian.
| Jakomäki toripäivillä ehdokaskolleegoideni kanssa |
Kuuntelin alueen asukkaita, joilla kaikilla oli omia elämänkokemuksia kerrottavana. Suurmetsän puolella on lopettanut pieni ruokakauppa, joka toimi yksityisyrittäjän pitämänä. Nyt Suurmetsän asukkaat käyvät Jakomäen puolella ainoassa ruokakaupassa, josta kerrottiin että kun ei ole kilpailijaa niin hinnat ovat korkeita. Alppikylä on rakenteilla, jossa asuu jo nyt asukkaita ja lopullinen asukasmäärä Alppikylässä tulee olemaan lähes 2000 asukasta.
Kuulin että postiasiamiestäkään ei ole enään Jakomäessä vaan asukkaat käyvät noutamassa pikkupaketit Jakomäen R-kioskilta ja isommat paketit Malmilta asti. Julkisilla toki pääsee Malmille linja-auto numerolla 77A, mutta alueella asuu paljon lapsiperheitä ja maahanmuuttajataustaisia perheitä sekä iäkkäitä vanhuksia niin voin vain kuvitella kun autottomat asukkaat joutuvat kantamaan isommat postipaketit Malmilta asti julkisissa kulkuvälineissä. Lisäksi laboratorion puuttumisesta kuulin monelta, lähin laboratorio on Puistolan terveyasemalla, jossa käyvät myösTapulikaupungin ja Puistola-Heikinlaakson asukkaat. Aamuiset jonot lienevät pitkiä.
Iäkkäiden asukkaiden kanssa vaihdoin kuulumisia ja kuulin uskomattomia tarinoita. Nostan heille hattua kun jaksavat ilman pientäkään nurinaa tyytyä ainoisiin palveluihin mitä Jakomäestä on / saa, monet kun eivät pääse kulkemaan yksin ja jos ei ole tukihenkilöä niin jäävät palvelujen ulkopuolelle. Jakomäessä toimii vanhusten palvelutalo ihan Jakomäen terveysaseman vieressä, joten laboratorion palauttaminen olisi varmasti paikallaan Jakomäen terveysasemalle.
Nuorisotilat puuttuvat, tai oikeastaan ovat jääneet vesivahingon jalkoihin eikä ole vieläkään osoitettu uutta paikkaa missä Nuorisoasiankeskus voisi pitää nuorisotaloa. Nuoret viettävät aikaansa koulujen pihoilla, ostoskeskuksen lähettyvillä jne.
Jakomäessä toimii Jakomäen peruskoulu kahdessa rakennuksessa. Toisessa toimii ala-aste ja toisessa yläaste. Mihin nykyiset ja tulevat esikoululaiset sekä Alppikylään muuttavat lapset sijoitetaan tulevaisuudessa opintielle....
Alppikylän puolelle valmistuu vuoteen 2014-2015 mennessä kerros-ja pientaloja, joten alueella tulee asumaan lapsiperheitäkin. Kuulin että päiväkotia ei tule ennenkuin alueella on tietty määrä lapsia. Palvelut laahaavat siis perässä. Jo nyt on Puistolan lähialueella päiväkodit aivan täynnä eikä töihin palaavat vanhemmatkaan saa välttämättä lapsilleen päiväkotipaikkaa ellei oteta ylitäyttöpaikalle.
![]() |
| Alppikylän kaavaluonnos: värikkään kaavan oikealla laidalla Lahden moottoritie, jonka toisella puolella Jakomäki |
perjantai 17. elokuuta 2012
Hakemusviidakko
Erityislapsiperheiden
hakemusviidakko on melkoinen, pitäisi osata hakea oikeilla hakemuksilla oikeita
asioita. Monia tukia ja palveluja kun haetaan erityislapsille monelta
luukulta.
Itsekin jo 18 vuoden ajan olen
joutunut hakemaan erityislapselleni monelta luukulta ja niitten käsittelyyn
saattaa mennä moniakin viikkoja. Kelalta haetaan vammaistukea, jota varten
tulee saada vammaisneuvolasta lääkärintodistus. Kunnalta voi anoa
omaishoitajuutta, joka on sidottu kunnan määrärahoihin. Kun lapsi täyttää
16 vuotta niin tulee uusi hakemusviidakko, hakeako suoraan
työkyvyttyömyyseläkkeelle vai nuoren kuntoutusrahaa, joka on sidoksissa taas
siihen että lapsi opiskelee.
Päivähoitoa varten tarvitaan
vammaislääkärin / muun lääkärin todistus jotta voi hakea ns. kahden lapsen
paikalle tai että päiväkotiin saataisiin avustaja, joko henkilö- tai
ryhmäkohtainen avustaja.
Päivähoidosta siirrytään kouluun erityisluokalle.
Joillekin erityislapselle haetaan mahdollisesti aamu- ja iltapäivähoitoa mikäli
vanhemmat käyvät töissä / opiskelevat, joka onkin mielenkiintoinen asia koska
koulut eivät järjestä aamuhoitoa mutta iltapäivähoitoa kyllä, erityislapsille saattaa
olla omat iltapäivähoitopaikat. Oman lapseni iltapäivähoidon on järjestänyt
Sosiaalivirasto eikä Opetusvirasto. Kuvioon tulee myös koulukuljetukset, jotka
kuljettavat koululaisen aamuisin kotoa kouluun ja koulun jälkeen kotiin /
iltapäivähoitoon. Mikäli iltapäivähoidon järjestää esim. Sosiaalivirasto niin
taksifirmoja saattaa olla kaksi, joitten kanssa joutuu sopimaan muutoksista.
Kuten normaaleiden lapsien niin
erityislastenkin vanhemmilla on mahdollisuus lyhentää työaikaa lapsen ollessa 1.-2.
luokalla. Kelalta voi hakea 90 euron tuen, josta vähennetään verot. Tuki ei
kata menetettyä palkkaa.
Erityislasten tukien ja palvelujen tiedottaminen on jokseenkin
puskaradion varassa. Erityislapselle voi hakea erityisuimakorttia Liikuntavirastolta,
johon voi saada ”saattaja” –merkinnän, jolloin yksi aikuinen pääsee
erityislapsen kanssa uimaan valvojaksi. Siihen tarvitaan lääkärintodistus, joka
toimiteaan oman kunnan erityisliikunnanohjaajalle. Omaishoitajatukea haetaan
Sosiaalivirastolta. Sieltä tulee virkailija kotikäynnille haastattelemaan
perhettä. Nämä haastattelut tehdään virka-aikana, joten vanhemman/vanhempien on
sovitettava työaikaansa / otettava vapaata.
Sosiaalivirastolta vammaispalveluista voi anoa
Kaupunkikortin, mahdollisesti saattajalisällä. Sitä voi hyödyntää erityislapsen
harrastus- ja muihin vapaa-ajan matkoihin. Muutama vuosi sitten
Kaupunkikorttiin on ollut mahdollisuus anoa HSL matkakortin, jolla voi
matkustaa erityislapsensa kanssa pääkaupunkiseudulla. Lisäksi
vammaispalveluista voi anoa Keharikaveri tuen/palvelun omalle erityislapselleen,
jonka kanssa lapsi voi käydä esim. viikottain uimassa tai harrastamassa muuta
kivaa vapaa-ajan toimintaa. Keharikaverina voi toimia sukulainen tai esim. oman
lapseni kohdalla löysin muutama vuosi sitten erään nuoren opiskelijanuoren, hänen
kanssaan ovat käyneet uimassa / seinäkiipeilemässä / Omaishoitajat ry
järjestämässä Discossa yms.. Vammaispalvelut maksaa Keharikaverille pientä
korvausta.
Kaikki nämä tuet ja palvelut on mahdollisuus hakea kunhan on päätös vammaispalveluasiakkuudesta ja ne on kirjattu palvelusuunnitelmaan. Eli monenlaisia tukia ja palveluita on, joita tulee osata kysyä oikeilla nimillä. Olisi hyvä kun näistä kaikista kerrottaisiin selkeästi suoraan perheille lapsen iän mukaan. Monesti nämä tuet ja palvelun saanti voisi helpottaa vanhempia viemään lasta esim. harrastuksiin jne.

Kaiken tämän hakemusrumban keskellä muistakaamme että
lapsemme ovat ainutlaatuisia omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Päivääkään
en vaihtaisi omasta elämästäni. Erityislapsen kautta voi vahvistua ja oppia
monia asioita. Oppii myös arvostamaan erilaisuutta, näin ainakin toivon.
Toivon voimia kaikille erityislasten vanhemmille
hakemusviidakossa !
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)